On helppoa olla aidosti oma itsensä
kun työympäristönä
on Bohola. Ovet ovat aina avoinna asiakkaillemme ja yleensä
tietysti tapaamiset on etukäteen sovittuja, jolloin
-luonnollisesti- sekä paikat että
ihmiset yrittävät laittaa parastaan
ylle. Joskus kuitenkin tavallisena työpäivänä
asiakas tulee yllättäen, kuten viime
torstaina, ja silloin on Boholan ovella vastassa kaksi naturellia maahantuojaa;
ei meikkiä ja hiuksetkin edellisillan saunan jälkeen
bohosti ponnarilla. Alkuun tietysti vähän nolotti, niin
kuin naisihmistä yleensä
kun tulee “yllätetyksi”,
vaan eipä haitannut, kahvit keitettiin ja
mukavia juteltiin, asiasta ja asian vierestä.
Me Johannan kanssa kehitämme jatkuvasti työtapojamme
ja rutiineja. Haluamme kuunnella asiakkaitamme ja asiakaspalautteita. Olemme
ottaneet käyttöömme “omavalvonnan”,
jonka mukaan toimitaan esim. kun saamme uuden Boho-jälleenmyyjän.
Bohon toiminta on jo laajentunut niin suureksi, että
asiat eivät aina pysy hanskassa jos työt
tehdään vain muistin varassa. Niinpä
noudatamme tiettyjä työlistoja, ja kaikki
tarvittavat askeleet tulee tehtyä.
Haluamme myös parantaa jo olemassa olevien jälleenmyyjiemme
asiakassuhteita. Jokainen jälleenmyyjämme on meille tärkeä
ja haluamme luoda henkilökohtaisen suhteen heihin. Johanna
tuntee toki kaikki jo lähes ensimmäisestä
yhteydenotosta lähtien, mutta itselleni useimmat
asiakkaat ovat vielä liikkeen nimenä, ei kasvoina.
Yhteydenpitoa asiakkaisiin tullaan siis lisäämään.
Ajatuksenani myös on, että
kun vaikkapa ajelen poikki Suomen kohti mummolaa tai kesällä
lomareissulla perhe takapenkillä, olisi mukava pyörähtää
moikkaamassa asiakkaitamme. Nautin kovasti kauniista asioita ja
paikoista ja Johanna on kovasti kehunut asiakkaidemme liiketiloja ympäri
Suomen, joten en usko että pyörähdys
liikkeessä tuntuisi edes työltä!
Perhe voi tietysti olla vähän toista mieltä..
;)
Työtä
tehdään innolla ja aidosti sydämellä.
Joskus ideat lähtee lentoon niin, että
joku saisi lassota ne alas! Vähemmän ihania hetkiäkin
on, tottakai. On todella turhauttavaa, kun saa vaikkapa tiedon, että
lähetys Ranskan Boholta on viivästynyt. Toisinaan päivät
on todellakin niin kiireisiä, että
lounas syödään päivällisenä
ja hommat jää pahasti kesken kun kiirehditään
hakemaan lapsia hoidosta. Mutta sitähän se työelämä
aina on, olit sitten tornitalossa tai maaseudun rauhassa. Mutta
mielummin olen täällä
lammen rannalla, tukka löyhästi ponnarilla.
Taina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti